torstai 17. heinäkuuta 2008

Urbaania kulttuuria etsimässä

Kaupungin elämä on kiehtovaa. Jossain tapahtuu aina jotain. Kaupunki ruokkii mielikuvitusta. Asfaltissa on tuhansia sävyjä. Kaupungissa täytyy olla sopeutuvainen ja anarkisti yhtä aikaa, pitää olla kekseliäs. Asfaltin koloista ja halkeamista työntyy voimalla esiin, mitä sinnikkäimpiä kasvilajin edustajia. Koivu kasvaa suoraan seinästä. Nokkelat cityoravat asuttavat Seurasaaren taloja, kunnes museosaaren valtaavat kesävieraat saapuvat. Silloin alkaa poikasten hilaaminen puiden suojiin. Ja ruokaa riittää, kun kyttää sillan kupeessa ohikulkijoiden iloksi. Ihmismieli ei ole yhttän laiskempi.

Suomen 15 suurimmassa kaupungissa asuu tällä hetkellä yli 40 prosenttia kaikista asukkaista eli 2,15 miljoonaa ihmistä. Helsingin talousalueella lukuun mahtuvat vain kolmen suurimman kaupungin, eli Helsingin, Espoon ja Vantaan asukkaat. Kun mukaan otetaan pienemmät kaupungit ja suurimpien kaupunkien vaikutuspiirissä olevat kunnat, tulokseksi tulee, että urbaani elämäntapa koskee valtaväestöä. Yhä useampi syntyy kaupungeissa. Paljasjalkaisia kaupunkilaisia on enemmän kuin koskaan. Ja yhä useammassa sukupolvessa. Kaupunkilaiset eivät ole muualta tulleita. Muualta tulleetkin tulevat toisista kaupungeista. Tämä tarkoittaa, että urbaani kulttuuri ei ole marginaalikulttuuria, vaikka sen ilmenemismuodot moninaisuudessaan olisivatkin pienten ryhmien oma juttu.

Mikä on urbaania? Urbaaniin liittyy oleellisesti liike. Ihana autojen tasainen suhahtelu, kolisevat raiteet, raitiovaunujen kirskunta, bussin tuhahdus pysäkillä, polkupyörän tasaisen rytmikäs poljenta. Urbaani elämä on menemistä ja tulemista, liikennettä, ihmisvirtoja, poikkeamisia, spontaaneja valintoja. Kahvilakulttuuria ei olisi ilman kaupunkeja. Ihmiset ravitsevat yhteisiä olohuoneita, hengähdyspaikkoja, ravintoloita, pubeja ja klubeja. Shoppailu - kulkeminen kauppaliikkeestä toiseen, tuotteiden vertailu, ystävien tapaaminen, kahvilla piipahtaminen - se on urbaania kulttuuria. Se on niin viihdyttävää, että sitä katsotaan myös kotisohvilla ja elokuvateattereissa, käsikirjoitettuna ja toisten tekemänä.

Erityisen ilahduttavaa urbaanissa liikkumisessa on skeittaaminen, parkour, frisbeegolf, minigolf, puistojumpat, urbaaniretkeily urbaaneilla kesannoilla, kävelyt ja muut lukemattomat urbaanin ympäristön tarjoamat liikkumismuodot.

Entä urbaani taide? Se, mikä ei vain esitä urbaania vaan, joka syntyy urbaanissa tilassa: katuteatteri, performanssit, seinämaalaukset ja katusoittajat. Urbaani kulttuuri on kansantaidetta ja kansanperiinnettä siinä, missä lavatanssit ja maitolaituritkin. Puistotansseja saisi olla enemmänkin. Kuvitelkaa, vaikka Tampereen Hämeenpuisto valaistuna Eteläpuistosta Näsinkalliolle saakka ja useita bändejä soittamassa eri tyyppistä musiikkia, ihmisiä kulkemassa tanssikohteesta toiseen - - -

Puistojuhlia, katujuhlia ja kadunvaltauksia on melkoisen vähän. Itse olen törmännyt vain yhteen kadunvaltaukseen Helsingissä ja toiseen Tampereella.

Tampereella erityisen urbaania on legendaarinen Ellun Kukka, joka palvelee kukkien ostajia aamu kolmeen saakka! Vaikka itse Ellua ei enää ole, niin Linja-autoasemaa vastapäätä, Hatanpään valtatie 12:ssa kauppa käy edelleen.


Urbaaniin liittyy myös monikulttuurisuus. Kaupunki on sitä urbaanimpi, mitä enemmän siellä on erilaisia pyhättöjä, etnisiä ravintoloita ja ruokakauppoja, ja mitä useampia kieliä kadulla kulkiessaan kuulee. Monikulttuuriset tapahtumat antavat eloa ja ihmeteltävää myös tavalliselle asfaltin tallaajalle. Kiinalaiset lohikäärmeet piristävät katukuvaa kummasti. Kampusalueet tuntuvat kuivakoilta, jos siellä ei kuulee kovaäänistä puheensorinaa ja näe vilkkaasti huitovia käsiä. Radiosta kuulin, että iäkkäämmät maahanmuuttajat pääsevät kotiutamisohjelmissa siirtolapuutarhoihin kasvattamaan omia kotikasvejaan ja kokeilemaan meikäläisiä. Samalla he tutustuvat paikallisväestöön luontevasti ja oppivat rohkeammin käyttämään suomea tai jotain kansainvälisempää kieltä yhteisymmärryksen luomiseksi. Siirtolapuutarhakin on muuten perin urbaani ilmiö!

Elävä kaupunkikulttuuri on cityihmisen elinehto. Sen näkyväksi tekeminen ruokkii viihtyvyyttä ja sitä kautta uusia urbaaneita ilmiötä.